Monet luultavasti tietävätkin, että Efvalle on ominaista tunteiden, ajatusten ja mielipiteiden ilmaiseminen vahvoja viestejä välittävillä suunnittelutöillä. Oli kyse sitten Efvan omista korukokoelmista tai ulkopuolisista yhteistyöhankkeista, punaisena lankana kulkee aina Efvan oma ajatus, jota hän soveltaa kaikkiin vastaan tuleviin mahdollisuuksiin.
Korusuunnittelijavuosinaan Efva on päässyt usein mukaan jännittäviin yhteistyöhankkeisiin ja saanut tavata menestyneitä ihmisiä. Yhteistyöt ovat poikineet vuotuisen kutsun Ruotsin kuninkaallisen perheen pöytään Polar Music Prize -tapahtumassa ja sopimuksen solmimisen yhteistyöstä Yoko Onon kanssa…
Vuonna 2008 Grammis-palkintoja haluttiin uudistaa ja päivittää, itse palkinto mukaan lukien. Ruotsalainen suunnitteluyritys Orrefors toimi tuottajana ja Efvaa, jolla on vahva yhteys musiikkiin, pyydettiin suunnittelemaan patsas ilman sen kummempia rajoituksia suunnittelulle. Jo prosessin varhaisessa vaiheessa Efva päätti, että pysti pitäisi pystyä kohottamaan yhdellä kädellä voiton eleenä, kuten kaikki arvostetun Academy Awards -palkinnon voittajat tekevät. ”Ensimmäinen ajatukseni oli, että Empire State Building kohtaa Hötorgsskrapan-tornitalon musiikillisin elementein. Sitten tuntui tärkeältä, että palkinnon tähti olisi hienointa platinaa, joka on kaikkein kallein materiaali – palkinnon voittajan pitää voida tuntea itsensä tähdeksi. Niin sinä iltana kuin aina muutoinkin”, sanoo Efva.
Kuusi vuotta myöhemmin Efvaa pyydettiin suunnittelemaan toinen patsas. Kyseessä oli vieläpä Polar Music Prize -palkinto – yksi maailman arvostetuimmista musiikkipalkinnoista, jonka voittajiin lukeutuvat Patti Smith, Stevie Wonder ja Emmylou Harris. Efva haki inspiraatiota suunnitteluun käymällä ulkona kävelyillä neljänä päivänä. Grammis-patsaan tavoin tämäkin luomus syntyi yhdessä Orreforsin kanssa, tällä kertaa epäsymmetrisen vuoren muotoisesta lasista, jonka keskellä on hopeakruunu. Siitä lähtien Efva on saanut vuosittain erikoiskutsun gaalaan ja paikan Ruotsin kuninkaallisen perheen pöydässä, jossa hän saa nauttia gaalasta, ihmisistä ja etenkin musiikista.
Swedish House Mafian jäähyväiskiertueen yhteydessä syksyllä 2012 lanseerattiin rajoitettu erä Efvan suunnittelemasta mustasta nahkarannekorusta. Näin Efva itse sanoo yhteistyöstä: ”Tapasin Axwellin Ruotsin Grammy-tilaisuudessa tänä vuonna yhteisten ystävien kautta. Koska olen korusuunnittelija, keskustelimme... koruista. Näkemykseni SHM-rannekorusta oli rannerengas, joka pitää ääntä. Fanit voisivat käyttää korua konsertissa ja ravistella sitä ilmassa. Fantasioin myös, että SHM voisi samplata tätä soundia ja käyttää sitä musiikissaan – a hint to you, guys ;). Kuvitelkaa, miten sadat ihmiset ravistelevat rannekorujaan ja koko areena raikuu korujen äänestä! Käytin rannekorun suunnitteluun intohimoa ja samaa energiaa kuin SHM musiikkiinsa. Se yhdistää Swedish House Mafiaa ja Efva Attlingia.”
Efvan käydessä täpötäydessä ravintolassa entisessä kotikaupungissaan New Yorkissa hän huomasi taiteilija Yoko Onon ravintolan toisella puolella. Efva keräsi rohkeutta kävellä Yokon pöytää kohti ja alkoi jutella. Lyhyen keskustelun jälkeen hän sai Yokon kuraattorin yhteystiedot ja otti tähän yhteyttä muutama viikko myöhemmin. Efva julkaisi sormuksen ja kaulakorun tulevasta kokoelmasta ”Imagine Peace”, joka on kunnianosoitus Yoko Onon edesmenneelle aviomiehelle John Lennonille ja tämän kappaleelle ”Imagine”. Pian tämän jälkeen Efva sai Yokon asianajajalta sähköpostin yhteistyöstä, jossa ehdotettiin, että jokaisen kokoelmasta myydyn korun tulot lahjoitettaisiin Lääkärit Ilman Rajoja -järjestölle – jonka vahva tukija Yoko Ono on ollut useiden vuosien ajan. Efva suostui ehdotukseen, ja pian sen jälkeen hän allekirjoitti yhteistyösopimuksen.
Efva on todellinen viskintuntija. Jokin aika sitten häntä pyydettiin valmistamaan viski ruotsalaisen viskitislaamon Mackmyran kanssa. Yhdessä Mackmyran Master Blenderin Angela D'Orazion kanssa Efva pääsi toteuttamaan toiveensa tehdä luonteeltaan pohjoismainen viski kauniissa pullossa. Hän ei ainoastaan osallistunut juuri oikean maun löytämiseen, vaan sai myös suunnitella pullon korkin. ”Olen whisky lover ja uskomattoman onnellinen siitä, että pääsin mukaan tähän yhteistyöhön”, sanoo Efva. ”Bodåsgruvaan pääseminen Angelan ja kaikkien viskitynnyrien kanssa oli kutkuttava ja kaunis kokemus. Kun maistoin viskiäni ensimmäistä kertaa, tiedän Angelan huomanneen, etten ollut täysin tyytyväinen. Viskissä oli aavistus koivunmahlaa, mutta halusin täydentää sitä hieman pyöreämmällä maulla. Kun pääsin testaamaan makua uudelleen viikon kuluttua, viski oli aivan upeaa. Kotiin tuleminen raskaan työviikon jälkeen ja viskin siemailu hienosta lasista tyylikkään jääpalan kanssa on mukava osa elämää”, Efva toteaa.
Viskin rajoitettu painos sai nimekseen ”Moment Efva”, ja se julkaistiin rajoitettuna eränä syksyllä 2018 Systembolagetin verkkosivuilla, jossa viski on edelleen valikoimissa.
Efva palasi musiikkiuransa jälkeen ensimmäiseen elämänsuunnitelmaansa tullakseen hopea- ja kultasepäksi. Mutta ihmisten koskettaminen sanoilla oli asia, jonka efva halusi jatkaa, joten korumallistojen vahvat viestit olivat alku sille, mitä hän tänään kutsuu sanoilla “Beauty with a thought”.